summertime sadness

> TAUSTAMUSIIKKI <

Annan hiustesi kutittaa korvaani, deodoranttisi tuoksu ympäröi meidät (sekoittuu hentoon kevättuuleen). Sanot sä et koskaan kävele pois, kätes kiedot käteeni. Pelto on kostea ja suusi on herkullinen, mä jään hetkeen ikuisuuteen. Sä et anna mun nousta vaan pidättelet mua paikallaan vaikka heinäsirkka kutittelee varpaita. Mahassani on yhtä paljon perhosia kuin heinikon seassa.

Sen kevään piti kestää ikuisesti sydämissämme, sanoit kesätuuli jää puhaltamaan hiuksiimme. Annoit mulle kaiken, mä luotin sun sanoihin - kaikkiin... Kellon viisarit lentävät eteenpäin, silti minuutti tuntuu pieneltä ikuisuudelta (mä opin sulta miten jokaisessa hetkessä on ikuisuus läsnä). Sun suudelmassa maistuu alkukesän hempeys, rakkaus.

Miten aika voi lentää, miten se voi jatkaa matkaa loputtomiin, miten avaruus voi olla loputon - sitä me mietimme tähtien valaistessa taivasta. Mä pulahdin ihonlämpöiseen veteen sun nauraessa rannalla (sun hymykuopat, käden lihakset piirtyneet mun mieleen). Iho halusi toisen ihoa lähelleen, vesipisarat kietoutuivat yhteen kosteilla ihoillamme - sä piirsit sydämen mun mahaan, uitiin saareen kaukaiseen. Maistoin iholtasi meriveden suolaisuuden, juhannuskokon rätinä täytti hiljaisuutta - mutta hiljaista oli silti. Niin oranssi taivas ja vedenpinta, kylki kylkeä vasten huuli huulta vasten (niin lämmin). Ei pimeää koko yönä, kaksi rannalla kaksin.. Luotin sun sanoihin, uskalsin. Rakastin sua enemmän, rakastin iltaa loputonta ja sitä miten sä teit sen. Muistan sun ripsien värähdykset ja ihosi suklaan värin (kallio oli viileä). Sun hiukset tuoksui merivedelle.

Samaan aikaan kun syystuuli puhalsi lehdet puista, sä lähdit. Kylmä tuuli ja keinu keikkui tyhjässä puistossa. Sun pyörä katosi kulman taakse - mä kadotin itseni samalla. Viimeinen suudelma maistui liian lopulliselle (syksyn kirpeys, liian raaka vihreä omena). Muistona koivussa nimikirjaimet - en raaski raaputtaa niitä pois.. Kyyneleet eivät loppuneetkaan - samaan aikaan tuli sade. Lehdet eivät olleetkaan enää vihreitä, ne kuihtuivat ruskeiksi samoin kuin minä. Sua ei enää ollutkaan (lopullista). Heinikossa liian kylmää, yksinäistä - kallio liian viileä maata yksin.

Aikaa ei ole, sua ei ole.

Meitä ei ole.