Once in a lifetime someone breaks your heart. And if you still feel to hold that person with every broken piece, that amazing pain is called true love.

Kaksi viikkoa hiljasta ja siihen on omat syynsä, ihan turhaa alottaa tää postaus taas kerran samoilla sanoilla kuinka on ollut kiirettä koulun ja töiden ja kavereiden ja juhlimisen seassa. No mutta kuitenkin valitettava tosiasia on se, että mulla on oikeasti koko ajan ollut jotain menoa tai jos jostainsyystä onkin yhtäkkiä ilmestynyt täysin vapaa hetki, oon mielummin ottanut päikkärit tai avannut kirjan - kyllä, koulukirjan. Motivaatiota siihenkin on jostain hankittava, ja ehkä se on tullut sateisista arki-illoista - on vaan niin ihanaa vetää jumpin päälle, nauttia hetki tekemättömyydestä ja päntätä jo valmiiksi kaukana olevaa koeviikkoa varten tietäen että asioita ei ole pakko oppia vielä tällä viikolla.

Viikonloput on kuitenkin olleet kaukana koulusta: on ollu esimerkiksi Saijan pippalot jotka osottautu ennakkoluuloista huolimatta ihan hemmetin hyviksi ja oli mahtava porukka kasassa! Muut perjantait on menny ollikkalassa tai siellä sun täällä taas kerran ja ei sielläkään mikään hullumpi porukka oo ollu - alan joka viikko rakastamaan enemmän saloa perjantaisin ja varsinkin niitä ihmisiä kenen kanssa viikonloput vietän. Kurja sää ei oo vähään aikaan pilannu mun fiilistä, ja mulla on maailman ihanimmat kaverit♥

ja ainiin, kuvat on saijalta ja vuohensaaresta jonne raahattiin peppumme viime sunnuntaina syksyisten kuvien toivossa - tuloksetta..