kuva kesä 2012 ©
Unelmia - niitä pieniä ja suuria, missä muodossa tahansa. Niitä mä oon oppinu arvostamaan viimeisen vuoden aikana. Mulle lukio on ollu tosi raskasta aikaa henkisesti ja fyysisesti, ja se ei oo johtunu aina musta itestäni. Kaiken tän keskellä oon pitäny mun unelmista kiinni ja uskonut niihin. Haluun kertoa täällä tästä, vaikka kaikki ei tätä varmasti ymmärräkään.
Mulla on ollu aina tosi paha atooppinen eli kuiva iho, johon ei oo oikeen auttanu mikään. Se pahenee stressin myötä, pienenä olin kuivin ihoin esimerkiksi silloin, kun veljeni syntyi. Se oli suuri elämänmuutos, joka aiheutti stressiä ja näinollen ihon kuivumista. Koulustressi nykyisin vaikuttaa ihan samalla tavalla. Kesällä toivon auringon paistavan, koska ihottuma häviää kokonaan - mutta vain kuukausi syksyistä ilmaa, ja iho on taas rikki. Sormet on mulla tosi kuivat, samoin huulia joudun rasvaamaan kokoajan ja myös silmiä. Tässä on myös kääntöpuolensa: kun rasvaan ihoa ja varsinkin naamaa paljon, vuosi sitten todettu akne pahenee. Ensin käytin voidetta ja sisäisiä lääkkeitä akneen, jotka toimivat yhdessä hyvin. Mulla meni niistä kuitenkin iho todella kuivaksi ja vastustuskyky kokonaan, sairastelin tosi usein. Mulle tuli vastustuskyvyn menettämisen seurauksena pusutauti, joka vei mun voimat kokonaan keväällä reilun kuukauden ajaksi. Olin yhden koeviikon ja pari viikkoa jaksosta pois kokonaan, koska makasin sairaalassa kurkku turvonneena - pelkäsin koko ajan, että joudun hengityskoneeseen ja tiputukseen, koska ruoka ei mennyt millään alas. Laihduin pari kiloa, ja elin pari viikkoa pelkällä vedellä ja mehulla. Se oli tuskaa ja meni ohi, mutta kurssit kärsivät ja suoritin kahden jakson kokeet samaan aikaan: normaalisti viikon aikana 5 koetta, silloin niitä oli 9.
Koin myös kahden parhaimman ystäväni poismuuton, koska koulut sijaitsevat eri paikkakunnilla. Koin myös eron, joka otti todella koville. Riitelin isäni kanssa, ja pahimmillaan ei puhuttu keskenämme kahteen kuukauteen, vaikka asumme saman katon alla. Molempien veljieni kanssa on ollut käytösongelmia, ja aina ei ole tuntunut siltä, että tässä perheessä saa sitä tukea mitä kaipaa. En tiedä kärsinkö missään vaiheessa masennuksesta, mutta siltä se välillä tuntui. Tuntui, ettei riitä voimat tehdä mitään, ei edes yksinkertaisia asioita. Töissä käyminen lukion toisen vuoden ohella ei todellakaan ole helppoa, itse en olisi tähän edes harkinnut ryhtyväni, jos olisin tiennyt, minkälaisia paineita siitä seuraa. Vapaa-aikani ja vapaat viikonloppupäivät, joina ei tarvitse tehdä yhtään mitään, ovat olleet todella harvassa ja jos joskus sellainen on eteen tullut, olen nauttinut siitä ja ottanut kaiken irti. Pitkään nukkuminen ei ole enää itsestäänselvyys viikonloppuisin. Aikuistuminen, lukiosta suoriutuminen ja työvuorojen suorittaminen vaatii sisua ja se vaatii uhrauksia. Onneksi olen kokenut kesästä lähtien paljon hyviä hetkiä - viikonloppuja osaa nykyään arvostaa aivan eri tavalla.
Kaiken tämän lisäksi kielet ja muut panostusta vaativat aineet eivät ole menneet odotusten mukaisesti. Päätin hakeutua lukihäiriötestiin, tuloksista en vielä tiedä. Tavallaan toivon positiivista tulosta, autokortin saaminen helpottuu ja ylppäreissä pääsen helpommalla. Tuntuu silti kamalalta, etten pysy muiden tahdissa ja vaikka kuinka luen sanakokeisiin, en saa edes puolia oikein. Ja jos haluat tästä naurunaihetta, sanon vielä sen, että lukihäiriö EI ole kehitysvammaisuus eikä se tee ihmisestä huonompaa tai "vammaista".
Kirjoitin paljon henkilökohtaisista asioista, mutta paljon jäi vielä kirjoittamatta. Tällä haluaisin sanoa, että jos sulla on joku unelma, toteuta se. Mulla oli lukioon mennessäni unelma: saada ylioppilaslakki päähän ja kasvaa ihmisenä henkisesti, kokea hienoja hetkiä joita tulen muistelemaan vielä pitkään, elää nuoren elämää niin kuin sitä kuuluu elää, tarttua hetkeen ja arvostaa jokaista hetkeä - myös niitä huonoja, rakastua ihmiseen, jonka jutut saavat minut nauramaan vielä kiikkutuolissakin. Unelmia täytyy olla, että jaksaa huomiseen. Vaikka ei menesty koulussa niin kuin haluaisi, tavoittele silti unelmaasi, mikä se ikinä onkaan. Unelmiesi avulla pärjäät vaikeina hetkinä, oli ne mitä tahansa. Omat arvosanani eivät ole tavoitteideni mukaisia, mutta tiedän, että unelmani toteutuu. Olen jo nyt kasvanut niin paljon sisältäpäin, että olen aivan eri ihminen kuin lukion ensimmäisenä päivänä. Se pelokas ihminen tuntuu vieraalta. Olen kokenut niitä ikimuistoisia hetkiä, jotka naurattavat vielä vuodenkin jälkeen. Olen elänyt niinkuin nuoren kuuluu, ja välillä katunut sitä. Mutta ilman näitä kaikkia en olisi tässä taistelemassa unelmistani. Olen ymmärtänyt että välillä pitää mennä kunnolla pieleen, jotta taas arvostaisi kaikkea ympärillä olevaa ja jotta jaksaisi taistella yhä kovemmin niiden asioiden edestä, joita koko sydämestään haluaa. Unelmia on minulla paljon, toivon että sinullakin. Pidä niistä kiinni ja usko itseesi, jonain päivänä huomaat toiveidesi toteutuneen.
