Tämä teksti on kirjoitettu oikeastaan äidinkielen kurssia varten, mutta aihe on itselle ajankohtainen ja sitä kautta myös tärkeä, joten halusin julkaista tämän myös täällä blogissani.
Kirjoitan ajatuksiani ja mielipiteeni ylioppilaskirjoituksista. Nykyään yhä useampi valitsee peruskoulun jälkeiseksi opiskelupaikakseen lukion ammattikoulun sijaan, syinä taitavat olla omien tulevaisuudensuunnitelmien puuttuminen tai se, että lukiosta saa hyvän pohjan kouluttautua korkeampaan ja ns. parempaan ammattiin. Ylioppilastodistusta arvostetaan moneen työpaikkaan pyrkiessä, ja itsellekin valkoisen lakin saaminen päähän on yksi monista haaveista.
Mutta mikä tässä kaikessa sitten mättää? Saadakseen ylioppilastodistuksen käteen, täytyy tehdä hurjasti töitä sekä normaalien oppituntien aikana että itsenäisesti kotona. Itse en pidä reiluna sitä, että valitessa vaikkapa reaaliaineen kirjoituksiin, tulee sitä ainetta lukea ja opetella ulkoa useita satoja sivuja sisältäviä kirjoja. Samaan aikaan tulisi suoriutua koeviikoista, huolehtia että kaikki pakolliset 75 kurssia tulee käytyä ja jossain vaiheessa täytyy myös huoltaa vaikkapa parisuhdetta, kaverisuhteita ja rentoutua. Tänä syksynä kirjoitin terveystiedon ja matematiikan, ja vaikka terveystiedon materiaaleja olikin "vain" 4 kirjaa, tuli minulle kiire saada ne kaikki luetuksi. Matematiikkaan olisi tarvinnut laskea kahdeksan kirjan verran tehtäviä, mutta se tuntui oikeasti aivan liian ylivoimaiselta. Kumpaankaan aineeseen en valmistautunut riittävästi, tuntui vain, ettei aika riitä yhtään mihinkään. Kauhulla odotan ensi kevään äidinkieltä, englantia ja psykologiaa.
No, tämä näkyy tietenkin sekä abivuoden ensimmäisen jakson kurssien arvosanoissa sekä kirjoittamieni aineiden arvosanoissa. Tiedän, että monet pystyvät repäisemään kirjoituksista L:n, eikä kaikilla ole vaikeuksia hoitaa kaikkea tätä samaan aikaan. Mielestäni on kuitenkin kyse yksilöistä. Taidan olla yksi heistä, joille lukio oli ainoa oikea vaihtoehto, mutta silti kesällä ennen abivuotta olin todella lähellä luovuttaa. Kakkosvuosi oli vaikeaa aikaa, kesällä halusin vain rentoutua, joten kirjoituksiin valmistautuminenkin lykkääntyi elokuun puolelle.
Mielestäni kaiken ulkoa opettelu ei ole keino hyviin oppimistuloksiin. Tästä esimerkkinä vaikkapa viime vuoden eräs psykologiankurssi, jossa kokeen sijaan tehtiin "lopputyö". Siinä sai käyttää nettiä, kirjaa, monisteita, mitä vain apuna tehtäviin vastaamiseen. Itse tein reilu kymmensivuisen vihon, josta sain täyden kympin arvosanaksi. Sekään ei ollut helppoa, mutta todella mielekästä verrattuna normaaliin koetilanteeseen. Lähes kaikki kurssin opiskelijat tykkäsivät lopputyön tekemisestä, ja ainakin itse opin sen aikana sekä teoriaa että tiedonhakutaitoa.
Kun lopetamme opiskeluelämän ja siirrymme työelämään, harvoin joudumme enää ylioppilaskirjoitustilannetta vastaavaan tilaan, jossa jopa kynän HB-merkintä on täytynyt teipata piiloon. Ei tulevaisuudessa enää tarvitse osata monen oppikirjan tietoja ulkoa, eikä tarvitse kirjoittaa monen sivun pituista esseetä ilman mitään apukeinoja. Ennemminkin tulemme tarvitsemaan tiedonhakukeinoja, tulemme tarvitsemaan tietoa siitä, mikä tieto on luotettavaa ja mikä ei. Siksi nykyinen ylioppilaskirjoitussysteemi on mielestäni huono eikä toimi niin hyvin kuin voisi, ja moni muukin on sanonut samaa. Tulevaisuuden, oppimisen ja mielenterveyden kannalta olisi parasta, jos jokainen ylioppilaaksi haluava valitsisi aineet, joista haluaa tehdä jonkinlaisen loppututkielman, ja toteuttaisi ne kaikkia apuja käyttäen. Se olisi mielekkäämpää monelle, ja se varmasti toisi enemmän hyötyä tulevaisuuteen.
